Rekisteröidy postituslistalle

Sähköpostiosoite:


AJANKOHTAISTA TAPAHTUMAKALENTERI YHTEYSTIEDOT In English Extranet
 

Terve tanssi -hanke


1.6.2006 Itäinen tanssin aluekeskus lähti toteuttamaan Terve tanssi! -yhteisötanssihanketta

Terve tanssi – tanssi vanhustyön voimavarana on yhteisötanssiin perustuva kaksivuotinen hanke, jonka välittömänä tavoitteena on vakiinnuttaa hankkeeseen osallistuvissa laitoksissa tanssi osaksi vanhustyötä, antaa hoitohenkilökunnalle eväitä yhteisötanssin käyttämiseen oman työnsä ja työssä jaksamisen välineenä sekä tutkia tanssin vaikutuksia sekä vanhusten että heidän hoitajiensa hyvinvointiin. Hankkeen yleisenä tavoitteena on lisäksi herättää keskustelua taiteen ja ammattitaiteilijoiden asemasta hoitotyössä sekä kehittää taiteisiin perustuvia hyvinvointipalveluita. 

Vuoden mittainen laaja projekti, jossa työskenteli päätoiminen tanssitaiteilija sekä sivutoimisia tanssitaiteilijoita ja muusikko, toteutettiin Kuopiossa Leväsen ja Puijonlaakson palvelukeskuksissa. Syksyllä 2007 toiminta jatkuu vakiintuineina ryhminä mainituissa palvelukeskuksissa. Toiminnan ydin ovat tanssitaiteilijan vetämät luovan tanssin hetket vanhusten kanssa, luovan tanssin hetket henkilökunnan kanssa sekä yhteiset tanssihetket. Näiden tueksi henkilökunnalle järjestetään koulutusta yhteisötanssin ja tanssiterapian alueella. Pilottihankkeena Terve tanssi tuottaa kansainvälisesti ainutlaatuista tutkimustietoa sekä tanssitaitelijoille ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille suunnattua koulutuksellista materiaalia tanssin soveltavasta käytöstä.

Hankkeen suurin rahoittaja on Terve Kuopio -ohjelma sekä hankkeeseen osallistuvat palvelukeskukset. Yhteistyökumppaneita ovat Kuopion kaupunki, Kuopion yliopisto, Kuopio Tanssii ja Soi sekä Savonia-AMK.

Liitteenä hankesuunnitelma. Lisätietoja hankkeesta antaa tuottaja Vilja Ruokolainen, puh. 050 5816 300 tai aluekeskus(at)elisanet.fi.

 Terve Tanssi! -esittely powerpoint (522 kb) »
 Hankesuunnitelma (105 kb) »
 Terve Tanssi! -presentation in English (478 kb) »
 


  Idealmainos 4/2005